Tällä viikolla vietetään jälleen kansallista pelipäivää. Jokainen voi haastaa jonkun toisen tai itsensä pelaamaan, oppimaan peleistä, pelien pelaamisesta tai vaikkapa pelien tekemisestä. Vaikka peleihin liitetään helposti uhkakuvia, on niitä hyvä tarkastella myös oppimisen, itsensä kehittämisen ja optimaalisten kokemusten näkökulmasta.
Otan tässä esimerkiksi pelistä saadun ilon kokemuksen. Roger Caillois, ranskalainen psykologi-antropologi, jakoi pelit neljään kategoriaan, riippuen siitä, millaisia kokemuksia ne synnyttävät. Agon viittaa peleihin, joissa keskeisenä on kilpailu; alea tarkoittaa pelejä, jotka perustuvat sattumaan ja onneen; ilnix eli vertigo käsittää laajasti pelejä, joissa nautitaan huimauksesta, fyysisistä elämyksistä ja tietoisuuden hämmentämisestä. Mimicry viittaa jäljittelyyn ja eläytymiseen, toimintaan, jossa luodaan erilaisia todellisuuksia. Tässä jaottelussa viehättää se, että kuhunkin kategoriaan kuuluvat pelit mahdollistavat itsensä voittamisen ja tästä syntyvän ilon kokemuksen.
Esimerkiksi agon-peleissä osallistujan täytyy venyttää taitojaan kohdatakseen vastustajan taitojen esittämän haasteen. Oleellista on kuitenkin, että tarkkaavaisuus keskittyy tekemiseen itsessään sekä siitä nauttimiseen. Itseisarvona ei siis ole toisen voittaminen. Sanan “kilpailla” juuret tulevatkin latinan sanoista con petire, jotka tarkoittavat yhdessä etsimistä. Näin ollen toisten kanssa kilpaileminen pakottaa jokaista etsimään omaa potentiaaliaan ja tekemään parhaansa, jolloin aito ilo perustuu omiin saavutuksiin ja uudelle tasolle yltämiseen. Alea tuottaa iloa, koska se synnyttää kokemuksen tutkimattoman tulevaisuuden hallinnasta ja Ilnix-pelit muuttavat tietoisuuttamme ja tuottavat siksi iloa ja mielihyvää. Mimicryn kiehtovuus perustuu puolestaan mielihyvän tunteeseen, joka syntyy siitä, että ihminen venyttää taitojaan tai todellisuuttaan sellaiselle tasolle, jollaista ei ole mahdollista saavuttaa ilman pelin sisältämää tarinaa tai mielikuvitukselle pohjautuvaa viitekehystä. Caillois’in pelien jaottelun perusteena on siis ilon kokemus. Mihaly Csikszentmihalyi on esittänyt, että ilo sisältää kahdeksan ehtoa/osatekijää. Nämä ovat:
1. Tehtävä on mahdollista suorittaa loppuun.
2. Tehtävään on mahdollista keskittyä.
3. Tehtävällä on selkeät tavoitteet.
4. Tehtävästä saa välitöntä palautetta.
5. Tehtävään keskittyminen on syvällistä (tietoisuus on vain tekemisessä)
6. Toiminta on tehtävän aikana omassa hallinnassa.
7. Tehtävän aikana huoli itsestä katoaa.
8. Tehtävän aikana käsitys ajan kestosta muuttuu.
Ehtojen täyttyessä peliin uppoudutaan, saavutetaan flow. Csikszentmihalyi toteaa: “Näiden kaikkien elementtien yhdistyminen tuottaa syvän ilon, joka on niin palkitseva, että monien mielestä sen pelkkään kokemiseen kannattaa sijoittaa suuri määrä energiaa”.
Olisiko tässä yksi syy perehtyä hieman myös digitaalisten pelien tuottamaan ilon kokemiseen? Olen ottanut pelihaasteen vastaan (twitterissä #pelihaaste) ja haastanut itseni tutustumaan tällä viikolla yhteen yhteisölliseen digitaaliseen peliin, jota oma lapseni pelaa. Valitsin tämän haasteen kahdesta syystä: 1) koen tuntevani vähän digitaalisia pelejä, joita lapset ja nuoret pelaavat vapaa-aikanaan ja 2) haluan selvittää, millaisena “ilo” näyttäytyy tämän pelin kohdalla lapseni näkökulmasta. Kyseisen pelin pelaaminen on kuin yhteinen “leikki”, jossa tuttujen kavereiden kanssa kokoonnutaan virtuaalitodellisuuteen, luodaan yhdessä strategioita ja edetään tavoitteellisesti.
Peliviikko on kaikin puolin peleistä oppimisen viikko. Keskustelemme siitä, millainen peli on, milloin peliä on kivointa pelata, mitä pelin pelaaminen merkitsee sekä siitä, mitä iloa tuottavia elementtejä lapseni tunnistaa omassa pelaamisessaan. Jaamme keskusteluissamme peliin tai pelaamiseen liittyvät ilot, sekä mahdolliset haasteet ja surut. Puhumme pelaamisen liittyvistä kokemuksista. Odotan, että pelaamiseen liittyvät tunteet tulevat jaetuksi ja samalla pelaamisen liittyvät säännöt päivitetyiksi. Keskustelemalla kotona pelaamisesta lapseni kanssa osoitan kiinnostusta siitä, mitä hän tekee. Voin myöhemmin kysyä lapseltani “miten meni? tai “oliko hyvä peli?, kun hän seuraavan kerran pelaa. Osoitan kiinnostusta siitä, millä tavalla pelaaminen tuottaa lapselleni (oppimisen) iloa?
Digitaaliset pelit voivat mahdollistaa myös eri pelityyppien toteutumisen. Esimerkiksi yhteisöllisissä digitaalisissa peleissä kokoonnutaan samaan pelimaailmaan, koetaan ja luodaan tarinaa yhdessä, kilpaillaan ja venytetään omia taitoja (esim. ongelmanratkaisutaitoja), ja eläydytään pelihahmon rooliin. Myös opetuksen kontekstiin on kehitetty pelejä, joissa voisi toteutua kaikki Caillois’in jaottelemat pelityypit (esim. Latva, 2004).
Pelipäivän/viikon tarkoitus on tehdä pieniä tai isoja tekoja, jotka opettavat uutta peleistä ja pelien maailmasta. Teot voivat lähteä kotoa käsin, mutta myös koulussa voidaan osoittaa enemmän kiinnostusta lasten pelikulttuuria tai pelaamista kohtaan. Koulussa voidaan myös luoda pelikulttuuria. Silloin puhutaan usein oppimispeleistä, pelillisyydestä tai pelien tekemisestä/ohjelmoinnista ja siihen tarvitaan myös pelipedagogiikkaa. Vastikään julkaistussa Oppiminen pelissä -kirjassa (2014) tarkastellaan pelejä opetuksessa ja tarjotaan malleja pelien hyödyntämiseen. Useissa kirjan artikkeleissa käsitellään tai sivutaan myös oppimisen iloa.
Mikko Meriläinen Pelitaito-projektista toteaa ylen sivuilla (12.11.2014), että meillä aikuisilla on usein taipumus kärjistää pelaaminen kulttuurissamme ja suhtautua siihen kuten “päihteiden käyttöön”. Tarkoituksellisesti siis voikin olla hyvä lähestyä asiaa myös ilon kokemuksen kautta, siinä merkityksessä kuin esimerkiksi Caillois ja Csikszentmihalyi ovat peleistä kirjoittaneet.
Lisää tietoa peliviikosta ja tapahtumista eri puolilla Suomea: www.pelipaiva.fi
Pelaamisen iloa automatkalla
Lähteet
Caillois, Roger (2001). Man, Play and Games. Engl. Meyer Barash (alkup.1958). Urbana: University of Illinois Press.
Csíkszentmihályi, Mihály (1990). Flow: The Psychology of Optimal Experience.New York: Harper Perennial.
Krokfors, L.eena, Kangas, Marjaana & Kopisto, Kaisa. (toim.) (2014). Oppiminen pelissä. Pelit, pelillisyys ja leikillisyys opetuksessa. Tampere: Vastapaino Oy.
Latva, Suvi (2004). Pelisuunnittelun tematiikka – Lapsille tarkoitettujen pelien suunnittelun lähtökohtia. Teoksessa M. Kankaanranta, P. Neittaanmäki & P. Häkkinen (toim.) Digitaalisten pelien maailmoja. Jyväskylä: Jyväskylän yliopistopaino, 33–50.